« Muut artikkelit

Maastopyörällä Pirkan hiihdon reitillä - osa 1

Aktiivisena kestävyysurheilun harrastajana virisi taannoin idea polkea Pirkan hiihdon reitti läpi maastopyörällä. Hiihto on tullut suoritettua pari kertaa ja ajatus reitistä sulan maan aikaan tuntui järkeenkäyvältä, sillä ura on leveä ja hyväpohjainen. (tai niin sitä talvella kuvittelee!) Joten ei pitäisi olla tiedossa mitään kovin yllättävää, vaan matka taittuisi. Kesälajina harrastan puuvenesoutua ja kilpailen myös lajissa. Talvisin tulee pääasiassa hiihdettyä, lähinnä soudun ehdoilla, peruskuntoharjoittelu päällimmäisenä mielessä. Huvin vuoksi on myös tullut muutamassa kilpailussa hiihdettyä. Pirkan hiihto lasketaan tässä tapauksessa myös kilpailuksi, sillä se vedetään veren maku suussa.

Maastopyöräily ei varsinaisesti kuulu harrastuksiini. Laji on ohjelmassa oikeastaan vain syksyisin kun kilpailukausi soudussa on ohi ja on mukavaa saada vaihtelua liikkumiseen. Tällöinkin pyöräily palvelee harjoittelua, eikä kyseessä ole "vain pyöräily" vaan osa syksyn peruskuntoharjoittelua. Muuten maasturi toimii työmatkakulkimena. Myös maantietä tulee kulutettua kilpapyörällä, samoissa merkeissä. Vaikkakin se on paljon vauhdikkaampaa, niin myös tylsempää. Metsään on vain yksinkertaisesti kiva mennä rymyämään.

Esitin jo hyvissä ajoissa kesällä parille kaverille, Kaille ja Arille ajatuksen kyseisestä reissusta sen saadessa hiljaisen hyväksynnän. Asia jäi taustalle hautumaan, mutta säännöllisin väliajoin toin sen esiin ja muistutin että jossain välissä mennään. Kun otollinen ajankohta läheni ja piti alkaa katsomaan sopivaa päivää, ei homma ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Kun kolmen ihmisen almanakat noin kuvainnollisesti laitettiin päällekkäin, jäi siihen tasan yksi tyhjä aukko, lauantai 18.9. Tätä edelsi hyvinkin parikymmentä tekstiviestiä tyyliin mulle sopii tuo ja tuo muttei tuo... kaiken kukkuraksi kerran jo sovittu aika muuttui yhden takia.

Ei ihan täyttä matkaa

Pirkan hiihtohan starttaa Niinisalon varuskunta-alueelta, joten selvää oli ettei aivan koko matkaa voisi taittaa autenttisesti. Ainakin viidentienristeykseen pääsisi autolla, mutta koska kuski palaisi meidät heitettyään Poriin töihin, päätimme tyytyä starttaamaan Kuninkaanlähteeltä. Maasto reitin alkupäässä olisi niin helppoa, että emme katsoneet tarpeelliseksi ylimääräistä vaivannäköä päästä muutama kilometri lähemmäs Niinisaloa. Matkaa olisi silti noin 80 kilometriä, joten ihan linnunlaulua reissusta ei siltikään tulisi.

Itse reitti oli siinä määrin talvelta tuttu, että kovin paljoa en viitsinyt stressata suunnistuksen suhteen. Opasteita maastossa olisi ja kartan jätin suosiolla kotiin. Kaikki tekniset vempeleet kun kuitenkin varsinkin meitä miehiä kiehtoo, niin GPS oli pyörän sarvessa kiinni. Kiva lelu.

Alusta asti oli siis selvää, että kyseessä ei ole mikään luontoretki, vaan pidemmän puoleinen kestävyystreeni. Vaikka toisaalta ei sinne oltu menossa pelkästään hiki päässä reuhaamaan. Eväät mukaan ja ainakin kaksi kunnon taukoa oli suunnitelmissa. Kun päivä koitti, lähdimme puoli kahdeksan maissa Porista kohti Kankaanpäätä pyörät auton katolla. Edeltävänä iltana ja koko yön oli suomalainen säänhaltija Esteri pannut parastaan ja märkää oli. Päätimme kuitenkin, että mikäli sade aamulla ennustuksen mukaisesti taukoaa, reissuun lähdetään. Päätimme jättäytyä kyydistä Kuninkaanlähteen tienristeyksessä Kankaanpää - Lavia -tien varteen. (Tie no.44, vajaa 10 km vt23 risteyksestä Kankaanpäästä) Tästä olisi kolmisen kilometriä itse reitille asvalttia pitkin.