![]() |
||||||||
![]() |
||||||||
| |
|
|
|
|
|
|||
| |
||||||||
Rinkan tai isokokoisen repun voit aluksi lainata
kaverilta, jos kotoa ei löydy. Aiheeseen liittyvää |
Eräretkeilyn aloittaminen Ensiaskeleet retkeä varten Eräretkeily kannattaa aloittaa lyhyellä, viikonlopun pituisella vaelluksella. Ensimmäisellä kerralla ei kannata pitää kiirettä, joten älä valitse pitkää ja vaikeakulkuista reittiä, vaan etene sopivaan tahtiin ja tutustu lajiin. Suunnittele retkesi hyvin etukäteen (kohteet, taukopaikat, pituus), ota kaveri mukaan ja ilmoita suunnitelmistasi myös muille ennen lähtöä luontoon. Mitä varusteita mukaan? Saman tien ei kannata sijoittaa satoja euroja uusien retkivaatteiden ja varusteiden hankintaan, vaan lähde aluksi retkelle vaikka lenkkitossujen ja ulkoilupuvun kanssa. On tärkeää, että kengät ovat jo valmiiksi "sisäänajetut" rakkojen ja hiertymien välttämiseksi. Ulkoilupuvun on hyvä olla hengittävä. Mikäli maasto on märkää, ota mukaan kumisaappaat ja varmuuden vuoksi varasukkia. Rinkan tai isokokoisen repun voit aluksi lainata kaverilta, jos kotoa ei löydy. Sama pätee myös makuupussiin ja makuualustaan. Kesällä makuupussia ei välttämättä edes tarvitse, mutta paksu makuualusta on tarpeen kunnollisten yöunien vuoksi. Reitiltä löytyy lukuisia kotia, laavuja ja autiotupia, joissa majoitus ei maksa mitään. Telttaa ei siis välttämättä tarvitse ottaa mukaan. Ja sitten matkaan! Etene sopivaan tahtiin ja nauti luonnosta. Eräretkeilyn päätavoite ei ole päästä paikasta A paikkaan B niin nopeasti kuin mahdollista. Jos mukanasi on kamera, niin käytä sitä ja tallenna syksyn kauniit ruskavärit sekä talven ensilumi. Muista jokamiehenoikeudet luonnossa ja siivoa kaikki jälkesi levähdys- ja yöpymispaikoilta. Turvallisuus Reitti Satakunta-Pirkanmaa on selkeästi viitoitettu, joten Reitti-kylttejä seuraamalla ei maastossa eksy. Kompassin käyttö ja kartan lukutaito ovat joka tapauksessa tarpeellisia jokaiselle retkeilijälle. Tapaturman tai muun hädän sattuessa ilmoita hätäkeskukselle numeroon 112 lähinnä olevan pelastuskoodin kirjain- ja numeroyhdistelmä. Koodin avulla he pystyvat selvittämään sijaintisi ja toimittamaan apua. Muuta muistettavaa • pakkaa tavarat vedenpitävästi
(esim. muovipussien sisään). Älä kuitenkaan ota liikaa
tavaraa mukaan, vaan mieti tarkkaan mitä todellakin tarvitset! Lisää pakattavaa löytyy Metsäyhdistyksen Metsäpolku-sivulta.
|